keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Niinkin ihana asia kuin ruoka

Tänään toivottavasti stressi edes vähän lieventyy kun hyvällä tuurilla päästään roudaamaan ensimmäinen kuorma uuteen kotiin illalla ja vkln ajan saa hengähtää kun lapset lähtee yökyläilemään pitkän tauon jälkeen. 

Viime yönä näin taas unta että olin pumppailemassa jalkoja taas. Tuota samaa unta nähny jo monesti ja jalat on ainoa mihin olen jo tyytyväinen koko kropassa, paitsi pohkeet. Tänään olisi aerobinen päivä ja huomenna vasta(!) jalkapäivä jos kerkeää muuton alta treenejä edes tekemään(tuskimpa....) ja lauantai ja sunnuntai sovittiin jo aikasemmin lepopäiviksi ja ihan vaan ollaan Höpön kanssa ja vietetään erilainen vkl kuin mihin tähän asti on tottunu :)

Eilen oli ensimmäistä kertaa pariin viikkoon ihan oikee nälkä, tuntu että olis voinu syödä mitä vaan eikä tuommosta tunnetta oo piiitkään aikaan ollutkaan. Haastettiimpa minut eilen blogista http://fitnesspaskaa.blogspot.fi/ ja meinasin haasteen rustailla kuhan saadaan muutto ruljanssi alta pois :) 


Ja seuraavaksi kuviin.. Eilen saatiin oikeeta superfoodia kun tuli mustikoita ja kanttarelleja mussuteltavaksi. Lounaalla oli kanaa, kasviksia ja sieniä, illallisella oli taas kanaa, porkkanaa/omenaa/raejuustoa/vähän taas sieniä ;) , protskupatukka illan aikaan ja iltapalalla sai taas Fitfarmin vanilja vanukasta mustikoiden kanssa(tästä on tullu minun uus herkku). Tänään aamupalalla napaan puuro+hampunsiemenet, rahkaa ja pari siivua vesimelonia :)




































Tänään vähän lyhyempi rustailu ja seuraavaa päivitystä tulee varmaan vasta maanantaina kun hulinat on ohi.

-Poppis-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti